Ryyräts reissussa: München, Saksa

München, Saksa

Mun kaikki Saksaan suuntautuneet reissut ovat olleet tähän asti jotain työhön liittyviä tapauksia. Ollaan oltu Brewcats -jengin kanssa esimerkiksi Braumeisterilla ja lukuisilla eri panimoilla tekemässä somematskua. Kesällä tuli mahdollisuus lähteä pariksi päiväksi käymään Münchenissa ihan vain vapaa-ajan merkeissä. Mahdollisuus tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että Sini tarjoutui hoitamaan reissun ajaksi Wiljamia, eli meidän rescuehauvelia. Meikällä alkoi välittömästi kiilumaan silmissä mielikuvat pretzeleistä ja isoista olutkarahveista ja päätettiinkin, että tällä reissulla etsitään yksi tai kaksi hyvää craft paikkaa, mutta muuten keskitytään siihen olennaiseen, eli saksalaiseen lageriin. Aiemmat matkat kun ovat olleet asiajärjestyksessä täysin päinvastaisia.

Otettiin lennot taas Tampere-Pirkkalasta, enkä voi hehkuttaa tarpeeksi sitä, miten maakuntakentillä homma pelittää nopeasti. Tunti ja vartti ennen lennon lähtöä startti himasta ja ehti vallan mainiosti ryystämään kentällä vielä kahvit ennen boardausta. Itse en juo oikeastaan kahvia, joten tämä koskee yleensä matkakumppaneita, mutta anyway. 

Olin saanut Müncehin craftmestoja varten suositukset saksalaiselta olutkollegaltani Matthiakselta @matthiaskopp, joten niitä ei tarvinnut sen kummemmin googlailla. Vaikeammaksi osoittautuikin löytää kaupungista sellaisia kivoja pieniä keskiolutpaikkoja. Ei siis mitään näiden perinteisten panimoiden valtavia tavernoja, joihin turistit jonottavat massoittain sisään ennen niiden aukeamista, niissä on tullut käytyä aiemmilla kerroilla, vaan sellaisia pieniä kotoisia olohuoneita. Löydettiin ensimmäinen olohuone täysin vahingossa. Oltiin juuri vierailtu yhdessä (ja matkan ensimmäisessä) craftbaarissa, jonka nimeä en viitsi nyt mainita, koska siinä kävi niin, että sain sieltä aivan kaamean diasetyylisen IPA:n. Meidän piti vain lähteä pois, koska sain jonkun siveellisyyskohtauksen, enkä kehdannut mennä palauttamaan sitä. Ei oltu mitenkään keskellä kaupunkia, joten lähdettiin vain haahuilemaan johonkin suuntaan, kunhan poispäin, tästä epäonnisesta ipa-mukillisesta ja yhtäkkiä nähtiin pienen pieni terassi, joka kutsui minua. Astuttiin sisään Bierschuppen -nimiseen baariin.

Bierschuppen

Bierschuppenin tiskin takaa löytyi ihastuttava mummeli, joka ei puhunut sanaakaan englantia. Myöhemmin opimme, osittain kääntäjän avulla ja osittain baarin kantisten tulkkaamana, että hän oli pyörittänyt baaria jo vuosikymmeniä. Ja kas vain, näin saimme koettelemusten jälkeen kätösiimme ihastuttavan puhtaat, isot ja kylmät tuopilliset saksalaista lageria. Puhtaalla tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että tuon piskuisen, noin 15 asiakaspaikkaa omaavan baarin hanat olivat putipuhtaat ja olut siis raikasta. Tuosta lähiöbaarista tuli meidän suosikkipaikka ja käytiin siellä reissun aikana useamman kerran. Saatiin siellä hengailevilta paikallisilta myös loistava suositus ruokapaikaksi. Saman kadun varrella oli ravintola nimeltä Augustiner Drei Mühlen. Sieltä sai aivan loistavaa Snitcheliä ja palvelu oli erinomaista. Meidän tavoite oli vetää koko matka snitchel-pretzel-bratwurst-linjalla ja jättää kasvisten puputtaminen sitten kotopuoleen. Käytiin esimerkiksi myös tripadvisorin parhaaksi rankkaamassa snitchel paikassa syömässä, mutta Augustiner Drei Mühlen vei voiton siitäkin. Kannattaa aina vähän siis höpötellä paikallisten kanssa, sitä kautta voi löytyä helmiä.

Di Bar

Toinen pieni olohuonemainen baari tuli vastaan myöskin täysin sattumalta. Oltiin kävelty jossain päin kaupunkia jo aika pitkä tovi ja alkoi janottamaan tai sitten tuli pissahätä, jompi kumpi. Di Bar tuli vastaan jonkun nurkan takaa ja vaikka äkkivilkaisulta se vaikuttikin italialaiselta, niin mentiin silti sisään. Ajateltiin, että voidaan aina ottaa lasilliset ja miettiä siinä kaikessa rauhassa minne päin seuraavaksi mentäisiin. Omistaja oli totta tosiaan italialainen ja osoittautui suureksi taikuuden ystäväksi. Jose teki siinä hänelle sitten taikatemppuja ja juotiin lasilliset jotain hyvää viiniä. Maistettiin myös jotkut drinkit, jotka oli ihan tosi hyviä ja taidettiin istua siellä sitten loppujen lopuksi vähän pidempään kuin mitä oli tarkoitus. 

Tässä vaiheessa pitää ottaa pakollinen vessapäivitys kohteesta München: vessat olivat poikkeuksetta siistejä, toimivia ja niissä oli saippuaa ja lämmintä vettä, joka tuli hanasta normaalilla paineella :D Tämä tuli mieleen Kiinalaisen Tornin alueesta. Me käveltiin sinne hotellilta pitkin Englantilaista Puutarhaa, joka tuntui jatkuvan kilometritolkulla ja joka ilmeisesti onkin suurempi puisto pinta-alaltaan, kuin vaikka Hyde Park. Kiinalaisen Tornin ympärillä on iso beer garden. Siellä marssitaan ensin sisälle itsepalvelulinjastolle, josta nappaat käteen tarjottimen ja sitten mietit mitä tekisi mieli syödä. Me otettiin bratwurst, currywurst, hapankaalia ja pretzel. Ja tietysti kolpakolliset Hofbräuta. Sitten mennään tarjottimien ja oluiden kanssa kassalle ja maksun jälkeen valkkaamaan paikkaa puistosta. Me mentiin onneksi ison varjon keskikohdassa olevaan pöytään istumaan, koska juuri kun olin päässyt asettumaan penkille, niin taivas kirjaimellisesti räjähti meidän päällä. Tuli niin kova ukkoskuuro, että rakeita satoi sinne keskelle varjon alle, vaikka periaatteessa oltiin sateensuojassa, ja muun muassa mun lautaselle ja tuoppiin. No, bisse pysyi kylmänä, mutta se vähän harmitti, että bratwurst jäähtyi aika nopeasti. Kuuro yhdisti ihmisiä, kaikkia nauratti kovasti ja esimerkiksi ohi kulkevat koiranulkoiluttajat tulivat varjojen alle suojaan jääklimpeiltä, ja pian oltiinkin taas löydetty ihmisiä, vai nekö löysi meidät, joille tehtiin taikatemppuja. Olin pyytänyt tässä paikassa Josea menemään ensin vessaan tiedustelukäynnille, jotta osaan itse varautua henkisesti ja fyysisesti kokemukseen, mutta myös beer gardenissa homma pelitti. Vessoissa oli lähinnä etelän lomilta tuttu vessatyyppi, vessavahti, miksikä sitä oikein kutsutaan, joka kierteli koko ajan siivoamassa ja jolle jätettiin kolikko käynnin yhteydessä. Lämmin vesi oli erityisesti plussaa sen raekuuron jäljiltä.

Kiinalaisen Tornin Beer Garten

Pikku raekuuro

Laura & Jen Higgins Ale Worksissa

Higgins Ale Works oli matkan kohokohta jos mitetitään asiaa käsityöoluiden ja pienten panimoiden kannalta. Sitä pyörittää jenkkipariskunta, joka on asustellut Müncenissä parikymmentä vuotta. Oli kiva löytää tiskin takaa pariskunnan toinen osapuoli Jen ja todeta, että “heiii, kanssasisar alalta!”. Maisteltiin listalta muutamia oluita ja syötiin juustolautanen. (Olut & juustohan on paras yhdistelmä koskaan, jos ette ole kokeilleet, niin kannattaa.) Taproomissa oli todella rento ja kiva tunnelma. Se oli pieni, joten kaikki juttelivat vähän ristiin rastiin keskenään ja omistajat olivat myös mukana keskusteluissa. Mun lemppari sen hetkisestä hanavalikoimasta oli Glory Daze Grisette Saison, joka oli itse asiassa Jenin ehdotus mulle ekaksi olueksi. 

Haluaisin myös kertoa, että maistoin reissulla ensimmäistä kertaa ikinä absinttia. Minua ei ole koskaan kiinnostanut väkevät juomat juurikaan, en vain pidä niistä. Istuttiin kuitenkin reissun viimeisenä iltana hotellin vieressä olleen Cafe Kosmoksen terassilla ja mietittiin striimin kera, että mitä olisi vielä voinut nähdä tai kokea. Sieltähän tuli ruudun toiselta puolelta sitten ehdotus, että no, olisiko nyt aika kokeilla, että minkälaista juomaa se absintti oikein on. Jose meni sisälle kyselemään ja tarjoilija oli katsonut vallan interwebsin syövereistä, että miten sitä nyt sitten oikeaoppisesti valuteltaisiin sokerinpalojen läpi. Päätän reissukertomuksen tähän kuvaan. Absintti oli.

Minkälaista juomaa?

Ryyräts reissussa: Brewdog Ellon, Skotlanti

BrewDog Ellon

Sähköpostiini kilahti alkuvuodesta viesti Sarah Warmanilta. Ilahduin suuresti, en vain siitä syystä, että hän kutsui mut käymään BrewDogin Ellonin panimolla, vaan ennen kaikkea siksi, että Sarah on ollut yksi suurimmista esikuvistani bissemaailmassa. Katselin hänen olutmaisteluvideoitansa joskus 8-9 vuotta sitten, kun meidän Brewcats oli vasta suunnitteluasteella. No, nykyään Sarah on tosiaan töissä BrewDogilla ja niinpä minä ja joukko muita eurooppalaisia olut- ja juoma-alan tyyppejä suunnattiin Sarahin vieraiksi Elloniin toukokuun puolivälissä.

Me yövyttiin kaikki Aberdeenissa, jonne itse saavuin vasta keskiyön pimeydessä, joten en ollut varma mitä odottaa, kun avasin aamulla hotellin ikkunaverhot. Yllätys oli suuri, kun ulkona paistoi aurinko jo klo 7 ja ehkä jonkin verran yllätyin myös siitä, miten tasaisen harmaan värinen koko kaupunki on. Ikkunan edessä oli myös mahtipontinen kirkko, joka soitteli tuomion kellojaan joka varttitunti.

Sarah haki meidät hotellin aulasta yhdeksältä ja nähtiin siinä samassa hässäkässä ensimmäistä kertaa koko meidän ryhmä rämä. Meitä oli Suomesta, Ruotsista, Saksasta, Itävallasta, Italiasta ja Ranskasta. Hyppäsimme bussiin ja ajoimme Elloniin. Olen päässyt käymään BrewDogin panimoilla sekä Columbuksessa että Berliinissä, joten tiesin vähän, mitä tuleman pitää visuaalisesti, mutta kun saavuimme tämän alkuperäisen panimokompleksin pihaan, niin se vaikutti jo ulkoapäin paljon isommalta kuin ne, joissa olin jo käynyt.

Brewdog Ellon

Monica, Aniko, minä, Marco & Yvette

Saimme aluksi kierrellä DogTapissa samalla, kun ryystettiin aamusumppeja ja tietäähän sen, mitä tapahtuu, kun reilu tusina sisällöntuottajia päästetään vapauteen. Kaikki säntäilivät kameroidensa kanssa siellä täällä varmistamassa, että muistoksi jää tarpeeksi materiaalia, jos vaikka loppupäivästä (jostain syystä) kuvaustahti hidastuisi. DogTap on tuttua BrewDog meininkiä: laaja bisse- ja ruokalista, pelejä ja muuta puuhaa kahdessa kerroksessa ja muistutuksena Jamesista (toisesta perustajasta, joka joutui tämän reissun aikana hoitelemaan bisneksiä muualla), katossa roikkuu valtava hai. Hait ovat Jamesin lempiotuksia.

Seuraavaksi laitettiin päälle vähän turvavarustusta, joka jokaiselle oli kasattu jo etukäteen: turvakengät, huomioliivit, lasit ja korvatulpat. Pitkähiuksiset laittoivat vielä tukat kiinni ja kun kaikki oli mintissä, niin lähdettiin panimokierrokselle. Tässä vaiheessa korkattiin ekat bisset, johan kello oli aamukymmenen! Panimo on valtava, niin kuin saattoi jo ulkokuoren perusteella olettaa. Kierrettiin itse keittämöä, tölkityslinjastoa ja nähtiin vähän varastoa. Käveltiin myös toimiston halki ja siellä, kuten Columbuksen toimistollakin, on työntekijöiden koiruliineille oma nukkuma-aitaus, jossa haukut saavat levätä omassa rauhassaan.

panimo

tasting oluet & Monica

Panimokierroksen jälkeen meillä oli lounas ja sitten mentiin DogTapin yläkertaan, jossa Martin (toinen perustajista) ja kumppanit pitivät meille oluttastingin. Olin aika fiiliksissä, koska kerrankin sain itse olla osallistujan roolissa! Tastingissa maisteltiin Punk IPA, Jack Hammer, Black Heart, Born To Die sekä DOG L ja puhuttiin paljon BrewDogin ja myös Martinin alkuajoista, maistettavien oluiden synnystä ja reseptiikasta, vastuullisuudesta bissetuotannossa ja tässä vaiheessa meiltä aukesi myös kysmystulvan padot 😀 Martin vastaili meidän kysymyksiin ja otettiin taas vähän kuvia ja kerettiin tutustumaan tässä vaiheessa vähän lisää meidän porukkaan. Mun lemppari noista maistetuista oluista oli ehkä kuitenkin se perus Punk IPA. Se oli viikon vanhaa, eli fresh af. Välivetenä tarjoiltu typpihapotettu Black Heartkin tosin oli erinomainen…. En osaa päättää niiden väliltä!

Martin

Tastingin päätteeksi vedettiin taas suojavarusteet niskaan ja lähdettiin kierrokselle, tällä kertaa tislaamon puolelle. Olen käynyt Suomessa ainoastaan Kyrön ja Teerenpelin tiloissa, joten olin aika vaikuttunut tislispuolen vehkeiden koosta.

Lonewolf, Abstrakt & Duo Rum

Pelkäsin vähän etukäteen tislaamopuolen tuotteiden tastingia, koska en juuri maistele väkeviä, mutta onneksi pöytäseurueeni vakuutti, että on ihan ok maistaa vain pieni kielenkärjellinen kaikkea. Sellaisenaan me maistettiin Abstrakt Vodkaa, Lonewolf Giniä, Duo Rum -rommia sekä viskiä. Duo Rum oli aivan muikea makuelämys. Siinä maistui inkivääri, vanilja ja karibialaiset hedelmät. Sitä voisin hommata kotiin vierasvaraksi, vaikka en itse rommeja juokaan. Tai ehkä sitten joisin! Meille tehtiin vielä pari drinkkiä ja yksi niistä oli Pina Colada! Reissukumppanit pääsivät/joutuivat elämään vähän Käärijähuumaa ja vetämään videolle Cha Cha Chat!

Tasting ei loppunut mitenkään virallisesti tostanoivvaan seinään, vaan sen jälkeen päästiin vielä rauhassa juttelemaan Martinin, Sarahin ja muun henkilökunnan kanssa. Otettiin myös pakolliset häröilykuvat photoboothissa, koska Sarahilta löytyi pari punnan kolikkoa taskusta ja syötiin yhdessä illallista. Osa jaksoi vielä ottaa maistelusettejä oluista ruuan kanssa, mutta mun makunystyrät kaipasivat jo jotain iisimpää ja otin siinä vaiheessa pintillisen King Kölschia. Se oli oikein hyvä, sopi safkoihin ja oli raikas ja iisi.

Meidät heitettiin takaisin hotellille klo 21, eli oltiin oltu panimolla siinä vaiheessa 12h. Suurin osa, minä mukaan lukien, paineli suoraan nukkumaan, kun päästiin perille. Pari ranskalaista taisi jaksaa vielä mennä baariin. Naureskeltiin, että meistä on tullut vanhoja ja väsyneitä. Nukuin kymmenen tunnin unet ja menin suihkun jälkeen aamupalalle, jossa näin osan meidän porukasta. Meillä oli kaikilla vähän eri hakuaikataulut takaisin lentokentälle, koska jengin lennot lähti pitkin päivää miten sattui. Kerettiin onneksi vielä kuitenkin Marcon, Matthiaksen ja Yvetten kanssa vähän kaupungille napsimaan ryhmäkuvia ennen kuin heidän kyydit tulivat. Vaihdettiin vielä kiireellä yhteystietoja ja todettiin, että ollaan todella onnekkaita, kun päästiin tapaamaan toisiamme livenä. Tuntui ihan siltä, kuin oltaisiin tunnettu vuosia, vaikka oikeasti ollaan vain nähty instakuvissa. Kun tuon porukan kyyti sitten tuli, oli aika haikea olo, vaikkakin sovittiin, että meidän on pakko järjestää joku reunion, eli ei ne mitkään hyvästit ollut.

Yvette, Matthias, minä ja Marco

Mulla oli vielä reilusti itsellä aikaa ennen oman kyydin saapumista, joten hain livestriimauskamat huoneesta ja lähdin tutkimaan Aberdeenia striimiläisten kanssa. Ranta oli tosi kaunis ja sääkin oli taas aurinkoinen (mitä ihmettä Skotlanti?). Käppäilin reilun viiden kilsan kierroksen ympäriinsä ja menin vielä lopuksi BrewDog baariin lounaalle ja otin vanhan kunnon Elvis Juicen kyytipojaksi. Ostin myös mukaan RTD Pina Coladan, joka oli todella hyvä, siinä oli kookoskermaa, ananasmehua ja rommia. Sitten olikin lähdön aika.

Onneksi italialainen Monica oli mun kanssa samassa lentokenttäkyydissä ja samalla ekalla lennolla. Halattiin jo valmiiksi koneessa ennen lennon lähtöä, koska tiedettiin, että mulla on tiukka vaihto Amsterdamissa, missä meillä oli välilaskut.

Oli aivan ikimuistoinen reissu. Tapasin mun suuren bisse-esikuvan, näin ja opin taas uutta panimoalalta ja sain elinikäisiä, samanhenkisiä ystäviä. Good times <3

Kiitos Sarah, Martin ja BrewDog, että saatiin tulla! Cheers!!!

Ryyräts reissussa: Nottingham, Englanti

NOTTINGHAM, ENGLANTI

Saatiin joskus viime vuonna Sinin kanssa idea lähteä katsomaan Ville Valoa jonnekin päin Eurooppaa. Tiedettiin, että Villen soolokiertueen Suomen pään liput myydään varmaan sekunneissa loppuun, joten katsottiin vähän Euroopan kiertueen muita päivämääriä ja kaupunkeja ja napattiin sieltä muutama eri vaihtoehto, joissa arveltiin olevan parhaat mahdolliset saumat lippujen saamiseksi. Liput napsahtivat sitten Nottinghamiin, jossa kumpikaan meistä ei ollut koskaan käynyt, eikä me oikeastaan tiedetty kaupungista juuri muuta kuin, että se oli Robin Hoodin mesta aikoinaan.

Lähdettiin matkaan meidän kotikentältä, eli Pirkkalasta. Kakkosterminaali, josta Ryanair lentää, ei kokemuksena ole kovin kehuttava, mutta matka-aika lyhenee tostanoivvaan tyyliin kolmella tunnilla, kun ei tarvitse ajaa ensin Helsinki-Vantaalle ja äsvätä siellä autoa parkkihalliin. Stansteadista hypättiin junaan ja vähän alle kahden tunnin junailun ja upeiden maalaismaisemien jälkeen saavuttiin Nottinghamiin. Vastoin kaikkia odotuksia perillä paistoi vielä hetken aikaa aurinko ja muutenkin keli oli meidän visiitin aikana vähintäänkin kohtuullinen, taisi sataa ainoastaan yhtenä iltana hetken aikaa, muina päivinä oli poutaa.

Meidän tarkoitus oli keikan lisäksi käydä kivoissa brittipubeissa juomassa real aleja ja löytää jotain uusia seltzereitä kokeiltavaksi livestriimiin. Seltzerin metsästäminen osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Käveltiin yhteensä noin 6 km kierros ja koluttiin eri supermarketteja, mutta lopputulos oli se, että löydettiin perus White Clawn Black Cherrya (sitäkin vain muutama tölkki) ja sitten jotain niin kamalan makuista myrkkyä (Nordic Wolf seltzer, älä kokeile), että meidän oli pakko kaataa se paska viemäriin.

Pubien kanssa meitä sen sijaan lykästi, vaikkakaan niitä ei ollut joka kadun kulmassa, kuten oltiin oletettu. Canal House oli ensimmäinen olutpubi, johon mentiin ja se olikin aivan upea. Nimensä mukaisesti ravintola sijaitsee rakennuksessa, jonka sisällä on kanaali ja myös muutamia veneitä. Kanaalin yli pääsee kulkemaan siltaa pitkin ja sillan toisella puolella on baaritiski. Canal House on Castle Rock Breweryn ravintola ja pääsimme heti real ale taivaaseen! En edes muista kuinka monta real ale hanaa siellä on, mutta monta. Enemmän niitä kuin “tavishanoja”. Me maisteltiin Sinin kanssa reissun aikana kaikki paikan real hanat läpi (käytiin siellä useamman kerran) ja vaikka valinta onkin vaikea, koska kaikki bisset olivat niin hyviä, niin sanoisin, että mun oma lemppari oli kuitenkin Castle Rockin oma Red Ale. Canal Housesta saa myös ruokaa, paikan kasvislasagnelle iso suositus.

Canal House ja Castle Rock Breweryn Red Ale. Kuva by Sini.

Mulle oli selvinnyt sosiaalisen median kautta, että yksi Nerdeen miksaajista, Pasi, olisi miksuttelemassa kiertueella Villen monitoreja, joten oltiin sovittu jo kuukausia aiemmin, että nähtäisiin sitten Nottinghamissa keikkapäivänä galeksin merkeissä. Meidän reissun kakkospäivänä, joka oli myös keikkapäivä, tsekattiin meidän to do -listalta sellainen pubi, joka olisi noin puolessa välissä keikkavenueta ja meidän hotellia, jotta kaikilla olisi tasapuolisen sopiva kävelymatka kohteeseen, ja sehän oli sopivasti Kean’s Head. Pubi on myös Castle Rock Breweryn tyyppien paikka, mutta täysin erilainen kuin Canal House. Kean’s Head on selkeästi paikallisten (vauvasta vaariin), olohuone, johon tullaan syömään, juomaan ja morjenstamaan tuttuja. Paikka oli tupaten täynnä jo alkuiltapäivästä, mutta sopu sijaa antoi ja mahduttiin samaan pöytään paikallisten heppujen kanssa. Tällä kertaa voisin mainita real hanojen valikoimasta Natural Mysticin, Nelson Sauvinilla ja Motuekalla humaloidun, vaalean ja freesin Castle Rockin tuotoksen. 

Koska meillä oli kiire käydä Pasin kanssa läpi viidentoista vuoden kuulumiset (silloin viimeksi ollaan oltu samassa keikkabussissa), unohdettiin kokonaan maistaa Kean’s Headin ruokia, jotka ovat kuulemma legendaarisen hyviä paikallisia pubiherkkuja. Parin tunnin ja parin oluen jälkeen todettiin, että ehditään vielä jonnekin yksille ennen kuin kaikkien pitää lähteä valmistautumaan keikkaa varten. Tässä vaiheessa pakko muuten mainita heille, jotka eivät ole tutustuneet realien maailmaan, että nehän ovat alkoholipitoisuudeltaan hyvinkin matalia, usein neljän molemmin puolin, joten se on kuin joisi mallas-humalamehua :D.

The Alchemist. Kuva by Sini.

Pasi oli skautannut kaupungista myös yhden drinkkibaarin, koska sellaisessa käyminen oli kuulemma kiertueella perinne. The Alchemist erosi viboiltaan aika reippaasti olutpubeista. Tumman sävyinen ravintola on korkea ja house musan basso kaikui nurkissa. Seiniä koristaa salatieteistä tutut kuviot. Drinkkilista näytti siltä, että sitä varten oltiin nähty vähän tavallista enemmän vaivaa, mutta ovathan paikan kinksumestarit “Masters of dark art and mixology”! Me lähdettiin Pasin kanssa vähän kokeilevammalle linjalle Sinin tyytyessä turvallisemmin Mojitoon. Mun valinta oli Cherry Poppins, kirsikkainen cocktail, jossa oli savua täynnä oleva kupla lasin päällä. Harmi vain, että tarjoilija poksautti kääntyessään vahingossa kuplan rikki, joten ei saatu siitä kuvaa. No, drinkki myös maistui kuitenkin hyvältä. Pasin Breaking & Eggs drinkkilasin päällä oli kova paistetun munan näköinen asia… Tarjoilija sanoi, että se kuuluisi rikkoa niin, että sirpaleet tippuvat drinkin sekaan, mutta hän ei voi suositella sitä ja katsoi meitä merkitsevästi. Pasi rikkoi munan drinkin sijasta lautaselleen ja ruvettiin ihmettelemään, että mitä hittoa se oikein on, sen lisäksi, että se oli kivikovaa. Paras arvauksemme oli, että se oli vaahdotettua valkuaista ja keltuainen oli tuupattu siihen keskelle ja koko höskä oli kuivattu. Tiedä häntä, mutta ihan hyvä, että tarjoilija varoitti asiasta. Se muna maistui nimittäin aika mitäänsanomattomalta tai sitten pahalta, ei oikein osattu päättää.

Vähän ennen keikkaa alkoi satamaan jäätävää ja sellaista erittäin kastelevaa vettä :D Ei siis mitään brittiläistä tihkua, vaan jättimäisiä pisaroita, ja oltiin erittäin kiitollisia, että Pasi oli lykännyt meidän nimet vieraslistalle, eikä meidän tarvinnut mennä Rock Cityyn saavuttuamme pitkän jonon päähän värjöttelemään. Iloinen yllätys oli myös keikkapaikan baarista löytyneet White Clawt! Otettiin niitä heti parit per lärvi kainaloon ja mentiin ihmismassan sekaan lavan tuntumaan. Itse keikka oli vallan hyvä! Ville veti puolet biiseistä HIMiä ja puolet soolomatskua ja yleisö oli täpinöissään. Me lähdettiin kipittämään kohti vessoja heti kun keikka loppui ja selvittiin hommasta ilman jonottamisia. Rock Cityssa oli kyllä myös ainakin mimmeille aika kunnioitettava määrä koppeja (pakollinen vessapäivitys).

Oltiin sovittu, että keikan jälkeen nähdään vielä Pasi ja muut Ye Olde Trip to Jerusalem -pubissa, josta sanotaan, että se olisi perustettu 1189 ja täten väitetään, että se olisi Englannin vanhin (muutama muukin pubi kertoo olevansa vanhin, joten…). Pubi on rakennettu itse Castle Rockin kylkeen ja siellä oli aika sokkeloinen ja luolamainen meininki. Jos haluaa kokea todella autenttisen, ummehtuneen tuoksuisen, ikivanhan brittipubin, niin ehdottomasti suunta kohti Olde Trip to Jerusalemia! Real Ale hanoja taisi olla puolenkymmentä ja olut oli erittäin freesiä, toisin kuin ilma, jota hengitimme. (Kannattaa samalla muuten tsekata Robin Hood patsas ja itse linna, jos nähtävyydet kiinnostelee.)

Ye Olde Trip to Jerusalem. Kuva by Sini.

Jerusalemissa tuli pilkku ennen kuin tekniikan poijaat olivat tehneet iltaroudauksen, joten siirrettiin tapaamispaikkaa lähemmäksi itse keikkavenueta. Tosin pilkun jälkeenkin sisälle tupsahteli porukkaa ja heille tarjoiltiin ihan normaalisti, joten en tiedä miten justiinsa nuo sulkemisajat tuolla ovat. Mentiin joka tapauksessa illan viimeiselle oluelle Tap & Tumbler nimiseen pubiin, joka on Rock Cityn vieressä ja hengeltään myös hieman rockimpi, kuin aiemmat ravintolat, joissa oltiin käyty. Tässä vaiheessa taidettiin juoda reissun ensimmäiset “ei real alet” ja olikin kummallista, että lasissa oli tavalliseen tyyliin hapotettua ölppiä. Teknikoilla oli aikaa tasan puoleen yöhön ennen kuin keikkabussi tulisi noukkimaan heidät kyytiin, kuten Tuhkimoilla konsanaan. Oluet siis kiireellä kurkkuun, viimeiset höpötykset Pasin ja kumppaneiden kanssa ja sinne ne sitten lähti, kohti seuraavaa kaupunkia. 

Seuraavana aamuna oli meidän viimeinen päivä Nottinghamissa. Striimailtiin vähän hotellilla ja kaupungilla, käytiin vielä Ye Olde Trip to Jerusalemissa sekä ottamassa turrekuvia Robin Hoodin patsaalta, ja mentiin lopulta vielä Canal Houseen syömään ja odottelemaan, että bussi kohti Stansteadin lentokenttähotellia lähtee. Todettiin Sinin kanssa molemmat, että olisi voinut olla yhden päivän pidempään vielä Nottinghamissa, niin olisi ehtinyt vielä pikkuisen vaellella ympäri kaupunkia ilman mitään aikatauluja. No, se jää sitten ensi kertaan, jos sellaista tulee.

Ryyräts reissussa: Sofia, Bulgaria

SOFIA, BULGARIA

Jose sai kutsun mennä esiintymään Bulgarian pääkaupunkiin Sofiaan. Bulgarian nettiyhteyksiä on kehuttu yhdeksi Euroopan parhaimmista striimaamista ajatellen, joten päätin lähteä mukaan haistelemaan Sofian tunnelmaa sekä paikallista olutskeneä, ja vetämään mahdollisuuksien mukaan myös livestriimejä.

Laskeuduimme tulopäivänä Sofiaan jo aamupäivällä. Rhristo, paikallisen taikuuteen ja mentalismiin keskittyneen Magic Barin omistaja, tuli meitä kentälle vastaan ja lähdimme hänen opastuksellaan metrolla kohti keskustaa. Metromatka oli lyhyt ja taisi maksaa noin 0,85€. Hotellimme sijaitsi Vitoshan bulevardilla ja Rhristo neuvoi ensitöikseen, että jos haluamme päästä ruuan ja juoman kannalta halvemmalla, niin kannattaa mennä edes korttelin verran kauemmaksi turistien suosimasta kävelykadusta, niin hinnat laskevat jo reilusti.

Heitettyämme kamat hotellille, tsekkasimme pikaisesti seuraavan illan esiintymisvenuen, eli itse Magic Barin ja lähdimme sitten metsästämään ensimmäistä craft-mestaa. Löysimme High Five -nimisen pikkuruisen ravintolan, joka osoittautuikin meikäläisen suosikiksi, ja johon palasin myös striimailemaan seuraavina päivinä.

High Fiven omistavat veljekset, jotka kertoivat, että Bulgariassa on noin 20 pienpanimoa, joista alle kymmenen on sellaisia, joiden oluita löytyy myös paremmin varusteltujen kauppojen hyllyiltä. Taidettiin matkan aikana maistella kaikki High Fiven hanoista löytyneet paikalliset oluet läpi . Hanat vaihtuvat kuulemma tiuhaan, yhtä bisseä on aina vain yksi kegillinen. Paikalliset panimot olivat selkeästi asian ytimessä, koska kaikki oluet, mitä maisteltiin olivat erittäin freesejä ja puhtaan makuisia. Jos sieltä pitäisi nostaa pari lempparia, niin ne olisivat White Storkin Original Pale ale ja Beerbastardsien Boho Soul Sour.

High Fiven plussaksi vielä mainittakoon (mahtavan henkilökunnan lisäksi), että siellä oli takahanat, kegihuone oli jäätävän kylmä ja vessa erittäin muikea, se oli kattoa myöden sisustettu värikkäillä bissetölkeillä, etiketeillä ja lasinalusilla.

Seuraavana päivänä eksyimme vähän puolivahingossa paikkaan nimeltä Pitmaster’s BBQ (jonka yhteydessä oli Imperial Gastrohub). Kysyin luvan terassilla striimailuun, kun viereisessä pöydässä näytti istuvan paikan omistaja tupakilla. Päättelin hänet omistajaksi, koska paikan logossa pylvästeli samannäköinen äijänköriläs. Hän totesi, että totta kai voin striimata ja hetken kuluttua viittoili meikän sisälle ravintolaan. Striimiläiset pääsivät mun mukana kurkkaamaan keittiöön, jossa oli hitonmoinen savustuspönttö, jossa muhi seuraavan päivän lihat ja keittiöstä jatkettiin edelleen valtavaan viinikellariin. Ei mitään hajua kuinka monta viinipulloa siellä olisi ollut, mutta monta. Jos joskus vielä menen Sofiaan, niin ehdottomasti kokeilen jotain niistä viineistä. Vaikutti siltä, että jengi istuskeli Gastrohubin puolella maistelemassa viinejä ja juustoja ja sitten BBQ puolella syötiin isompia annoksia ja vedettiin galeksia. Palasimme seuraavana päivänä maistelemaan niitä yön yli savustettuja lihoja ja oli erittäin hyvät kalkkunat ja villisiat.

Kolmantena paikkana, jos itse Magic Baria ei lasketa mukaan, voisin nostaa käymisen arvoiseksi ravintolaksi Alehouse Centerin, joka on sellainen perinteinen, vanhan koulukunnan olutravinteli, sekä miljööltään että tarjoilijoidensa puolesta. Panovermeet eteisessä varmistivat, että olemme oikeassa paikassa.

Alehouseen kannattaa mennä joko hyvissä ajoin ennen illallisaikaa tai varata pöytä etukäteen. Me mentiin sen verran ajoissa, että päästiin pöytään, jossa on oma hana. Hanassa oli Alehousen omaa suodattamatonta pilsiä ja otettiin oheen juustolautanen, ihan vaan “pikku iltapalaksi”. No, juustolautanen oli massiivinen, siitä olisi riittänyt neljälle tai kuudelle henkilölle. Loput olisi saanut mukaan doggy bagissa, mutta meillä oli aikainen lento seuraavana aamuna edessä, joten todettiin, että nyt täytyy tehdä kamala rikos ja vain jättää loput. Alehousessa oli useampikin listallinen oluita sekä hanoissa että pulloissa, mutta me ei tutkittu niitä kovin tarkkaan, koska oli se oma hana siinä vieressä. Ainakin belgibissejä näytti olevan runsaasti.

Sofian nettiyhteydet kaupungilla olivat totta tosiaan erittäin hyvät ja striimaus onnistui suurimmaksi osaksi hyvin. Ainoat katvealueet olivat kapeilla kujilla historiallisten suurten rakennusten väleissä, mikä on täysin ymmärrettävää. Striimaamista ajatellen myös pakko kehua paikallisia ihmisiä. Kaikki olivat super ystävällisiä, eikä ketään suuremmin kiinnostanut, vaikka kuljeskelin kamerastandi kädessä “itsekseni” höpötellen ympäri kaupunkia, yksin ja myös illan pimeydessä (kuva 3). Näin naismatkustajana itselle tärkeä asia, eli vessat :D, olivat siistejä joka paikassa. Hintataso oli edullinen, kunhan pysyi poissa turistikadulta. Esimerkiksi High Fivessa tuopillinen maksoi noin puolet vähemmän, kuin mitä se Tampereella maksaisi, Helsingin hinnoista puhumattakaan.

P.S. Jos livemusa kiinnostaa, niin kannattaa tsekata olisiko Roc’nRollassa meinikiä.

Magic Barissa taasen on joka viikonloppu jonkinlaista taikuutta kehissä.